Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Siluettiverstas

Olen aina tykännyt kauniista asioista ja rakastan sisustamista sen rajoilla miten budjetti antaa myöden. Fb- kirpputoreilta olen löytänyt kotiini paljon kaikkea ihanaa sisustusta kotiin ja etenkin lastenhuoneeseen. Nyt haluankin kertoa teille oikein makoisan joululahjavinkin ja siitä tulenkin tässä postauksessa vähän enemmän teille kertomaan.




Tämä postaus on tehty yhteistyössä Siluettiverstas kanssa. 




"Olen seurannut pienestä tytöstä lähtien kirvesmies isäni monipuolista osaamista ja ihaillut ukkini kädentaitoja vasujen ja puutöiden parissa. Näiden vahvojen miesten keskellä minuun syttyi kädellä tekemisen palo, joka ei ole vielä tänäkään päivänä sammunut."
-Hanna



Yksi päivä selailin nettiä ja löysin aivan ihanan yrityksen, joka tekee kaikkia ihania sisustusjuttuja. Vielä niin,että osassa töistä se suomalainen kädenjälki näkyy. Tuumasta toimeen ja kysyin ihanalta Hannalta yhteistyö mahdollisuutta.




Tämän jälkeen meni jokunen päivä kun luukusta tipahti kaksi ihanaa unisiepparia meidän poikien nimillä. Minusta tässä on oikein ihana lahjaidea, vaikka juuri kummilapselle tai kenelle tahansa. Unisiepparit tehdään jokaisen toiveen mukaan. Saat päättää itse millä nimellä tai tekstillä tämä tehdään (max 7 kirjainta.) ja millä värillä. Siluettiverstaan tuotteet (unisiepparit) on maalattu vesipohjaisilla ja myrkyttömillä maaleilla ja ovat siis lapsille turvallisia. Meillä nämä unisiepparit löytyvat lastenhuoneen seinältä. Jos sinäkin haluat tilata jollekkin läheisellesi unisiepparin. Voit tilata sen täältä. Suosittelen muutekin katsomaan Siluettiverstaan -sivuja jos mietit vielä jouluksi lahjoja. SIellä on meinaan aivan ihania juttuja.



Siluettiverstaan fb-sivuilta löydät myös uusia kuulumisia ,heidän valmistamia tuotteita ja äärettömän kauniita kuvia. 

PSSST. 
Näitä supersuosittuja yksisarvisiakin löytyy Siluettiverstaan nettisivuilta. 




-Oona-

Uusi arki yllätti

Uusi arkeni opiskelijana ja äitinä yllätti minut täysin. Kiire on siis kova ja aikaa mihinkään ylimääräiseen ei oikeastaan ole. Samalla kun yrittää olla hyvä äiti ja tunnollinen opiskelija. Olen ollut nyt työssäoppimassa reilun kuukauden ja huomenna olisi viimeinen näyttöpäivä. Kuukauden ajan olen ensimmäistä kertaa mennyt heti nukkumaan silloin kun lapsetkin. En edes muista koska viimeksi olisin ollut iltaisin näin väsynyt. Tosin on tässä kotona ollessa jo mennytkin muutama vuosi. Kotiäitinä ei koskaan ollut kiire minnekkään.



Välillä oli jopa todella tylsiä päiviä,jolloin ei huvittanut tehdä oikeastaan mitään. Tällä hetkellä olen kuitenkin väsynyt, mutta onnellinen. Jotenkin ihanaa kun jokaisella päivällä on oma pohjansa. Tekemistä riittää työssäoppimassa ja koulutehtävissä. Työpäivien jälkeen lapsia hakiessa hoidosta niitä osaa arvostaa ihan eritavalla. Tämä sama pätee myös kotiin. Siellä on kiva olla silloin kun se ei tapahdu  24/7.

Kohta onkin joulukuu ja alkaa kiire hellittää. On enemmän aikaa panostaa myös kodin laittoon. Tänä Jouluna teen itse muutamia kivoja jouluaskarteluja, Niistä tulossa lisää myöhemmin.




Tähän syksyyn on myös mahtunut uuteen kotiin muutto. Rakastan meidän uutta kotia. 

Ihanaa Joulun odotusta kaikille ihanille lukijoilleni <3


Zombie Dash Suomi (Sisältää ihanan arvonnan).

Yksi parhaimmista yhteistöistäni tuli Zombie dash Suomen kautta. Saatiin kokeiltavaksi pojille ja äidille hullunkurisia vaatteita. Lapseni olivat aivan innoissaan näistä vaatteista. Nykyään kerhoon lähtiessä vanhempi poikani aina kysyy "Äiti. Saako laittaa hirviö housut jalkaan?." Tuttavat ja ystävät ovat paljon kyselleet mistä noita housuja oikein saa. Olen antanut heille linkin paikasta, josta niitä voi itselleen ja lapsilleen tilata. Nyt kerron sen teille.

Zombie Dash  on vuonna 2013 perustettu yritys, joka myy kestäviä,laadukkaita ja hauskoja vaatteita niin lapsille kuin aikuisillekkin. " Brändin ovat kehittäneet nuoret puolalaiset naissuunnittelijat Aleksandra Wysocka ja Marta Lenartowicz. Heidän  ajatuksena oli valmistaa ja suunnitella vaatteita, jotka kestävät lasten kovassa käytössä ja toistuvissa pesuissa, mutta silti tinkimättä yhtään tyylistä tai yksityiskohdista." Suurin osa vaatteista sopii niin tytöille kuin pojillekkin. 

Minusta on ihanaa,että suunnitellaan myös vanhemmille hieman lapsenmielisiä vaatteita. Hienoa on myös nähdä miten aikuisetkin voivat jo vaatetuksellaan saada lapsen iloiseksi. Ollaan käytetty vaatteita nyt jonkin aikaa ja tottahan se on,että ne kestävät konepesun oikein hyvin. Jos sinäkin haluat kokeilla jotain uutta ja hauskaa. Suosittelen lämpimästi tilaamaan Zobie Dashin vaatteita. 




 Meidän molemmille pojille tuli postissa Hungry One Rebel vaaleanharmaat housut ja Blue t-paidat. Housuissa on avattava vetoketju,josta paljastuu suuren suuri suu. Vetoketjun sulkiessa hirviön suu menee kiinni. T-paidat ovat mukavaa kangasta ja kestää hyvin konepesuissa ja ne ovat ihan äärettömän suloisia. Jos haluat tilata itsellesi tai lapsellesi juuri nämä housut voit tilata ne tästä.




Näitä housuja siis saa myös aikuisten kokona. Minulle tuli myös samat kuin pojille eli Hungry One Rebel. Aikuisten housuihin voit tustustua tästä. Housuja löytyy niin miehille kuin naisillekkin.












 ARVONTA!!

Sain mahdollisuuden arpoa yhdet Zombie Dashin housut teidän kesken (lasten koossa). Jos sinulla ei ole lapsia itselläsi. Voit laittaa housut vaikka pukinkonttiin valmiiksi.

Säännöt ovat helpot

1. Arpa tulee siitä,että kerrot sähköpostiosoitteesi ja minkä tuotteen haluat ja missä koossa. Tykkää myös Zombie Dash suomi facebook-sivusta.

2. Lisäarpa tulee siitä kun tykkäät From Oona To You facebook-sivusta ja halutessasi oikealta "lue" kohdasta liityt lukemaan blogiani. Tämä suurentaa mahdollisuuttasi voittaa.

KOMMENTOI KOMMENTTIKENTTÄÄN!

Tässä valittavat housut.

A. Hungry One Rebel Dark Navy




B. Hungry Dotty


C. Hungry One Rebel

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 31.9.2017 
Onnea Arvontaan!




Ripset kuntoon Ripsihuoneessa

Kävin muutama viikko sitten ottamassa uudet ripsienpidennykset pitkästä aikaa. Sain ehdotuksen,että tehtäisiin nämä yhteistyön merkeissä. Olin todella tyytyväinen ripsiin,jotka kävin tässä kyseisessä paikassa ottamassa. Tällä kertaa mun silmiäkään ei yhtään kirvellyt. Joskus jotkut liimat ovat aiheuttaneet kirvelyä ja kutinaa silmiin.

Paikka oli kivasti sisustettu ja tunnelma oli hyvin rentoutunut.Kerrankin paikka,jossa minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin vain olla. Hyvä,etten nukahtanut siihen paikkaan.

 Muistan miten aluksi ajattelin,että ne ripset olisivat jotenkin painavammat verraten klassisiin. Volyymiripset ovat kuitenkin todella kevyet ja helppohoitoiset. Parasta on vielä se,ettei tarvitse pahemmin meikata,kun ripset ovat valmiiksi kuosissa. Voin kertoa,että kiireisenä perheen äitinä ei paljon kerkeä meikata ennen kaupoille lähtöä. 

Suosittelen ehdottomasti ottamaan ripset, jos et muuten ehdi itseesi panostamaan.Onko ripsien laitto paikka vielä hakusessa? Suosittelen Salossa olevaa Ripsihuonetta,jossa Laura tekee kauniit ja kestävät ripset. Hän on todella mukava ja ripset tehdään ammattitaidolla höystettynä. Minusta oli ihana ele Lauralta antaa vielä mukaan pikkupussukka,jossa oli ripsiharja,hoito-ohjeet  ja pientä makeaa asiakkaalle. Pienillä teoilla on suuri merkitys.

Tietoa Ripsihuoneesta

"Ripsihuoneessa työskentelee Laura viiden vuoden kokemuksella ja täydella innolla tarjoten sinulle niin klassista osaamista kuin volyymiakin. 

Työskentelen joulukuuhun 2017 asti äitiysloman ohella ukko.fi palvelun kautta, joten soittovarauksiin saattaa olla haastavaa vastata, eli viestillä 100% tavoitus. Aikoja on rajoitetusti, varaukset sijoittuvat viikonloppuihin myös sunnuntaisin. 

Ripsihuone löytyy TK Hairstudion tiloista. "





Alhaalla näkyy asiakkaille annettavat yllätyspussit ja hoito-ohjeet

Siellä Laura siivoilee jo paikkoja. 


Tässä kuvaa viikon jälkeen laitosta. 

Kummat sinä valitset mielummin Klassiset-vai Volyymiripset?

Itse pidän enemmän Volyymeista.

Lapsiperheen arjessa mukana Ainu (+ ARVONTA)

Saatiin pari päivää sitten ihanaa postia Ainulta.Paketissa oli  testattavaksi 1 - vuotiaalle pojalle sopivia tuotteita.Osaa näistä tuotteista voi isommat lapset ja vanhemmatkin käyttää.



Itse olen aiemmin käyttänyt Ainun pesunesteitä lapsilleni,koska ne ovat hellävaraisia ja hajusteettomia tai sitten miedosti hajustettuja. Esikoisellani on hyvin herkkä iho ja ihottumaa tulee todella helposti. Ainun pesunesteillä ollaan ihottumalta vältytty.

Ainupupu on ollut ensimmäinen tuote, jonka olen esikoistani odottaessa ostanut.Tosin ostaminen lähti vähän lapasesta ja nyt meillä on jo kuusihenkinen pupuperhe. Ainupupun voit myös viedä viemisiksi sairaalalle tai sitten laittaa vaikka vaippakakkuun.Hellyyttävän suloinen pupu saa niin äidit kun lapsetkin ihastumaan.

Ajattelin nyt laittaa teille lukijoille pientä listaa,siitä mitä tärkeitä tuotteita Ainu tarjoaa lapsiperheille.

Harjoitteluhammasharja,ensihammasharja ja suojakilpi ovat kaikki yhdessä pakkauksessa. Tällä pakkauksella on hyvä alkaa harjoittelemaan hampaiden harjausta. Suojakilpi tuo vielä varmistuksen siihen,ettei hammasharja mene liian lähelle nielua.







Käsisaippua.No meillä ainakin ulkoilun,ruokailun ja vessan jälkeen pestään kädet. Eilen jo testailtiin tuota ihanaa MUUMI käsisaippuaa. Mieto tuoksu ja hellävarainen herkälle iholle.



Pesuvaahto,hoitoöljy ja hoitovoide. Kokeilin eilen Eliaksen kanssa kylvetyksen yhteydessä koko settiä ja voin kertoa,että nyt on pehmonen iho mun pojalla. Laitoin pesuvaahtoa ja hoitoöljyä pienen tipan kylpyveteen. Kylvetyksen jälkeen vielä rasvasin ihon. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä settiä.



 Snack box. Meillä aloitettu sormiruokailu jo jokin aika sitten ja tänään ollaan kokeiltu laittaa boxiin vähän rusinoita ja sieltä Elias niitä sitten popsi mielensä mukaan. Tämä on myös kätevä siitä,että sen pystyy sulkemaan,eli jos ruokaa jää niin pystyy laittamaan jääkaappiin ja tarjoilla myöhemmin uudelleen. Helppo myös ottaa matkalle mukaan!



Ainupupu. Meillä tykästyttiin niin paljon noihin ainun pupuihin,että niitä on tosiaan kertynyt ja tullut muutama ostettua. Ihana myös laittaa vauvan sänkyyn vähän katseltavaksi ja myöhemmin sitten unileluksi kotiin ja päiväkotiin.

Kiitos vielä Ainulle näistä upeista tuotteista. Olen hyvin tyytyväinen näihin ja  niihin mitä olen aiemmin kokeillut.







ARVONTA!

Tahtoisitko sinäkin tälläisen samanlaisen setin lapsellesi? 
Osallistuminen on helppoa.

1 Arvan saat kun laitat sähköposti osoitteesi kommenttikenttään.

2. Lisäarpoja saat tykkäämällä meistä  Facebookissa,lukemalla blogiani oikeasta palkista kohdassa "Lue" tai seuraamalla meitä instagamissa.

Voit myös suurentaa mahdollisuuttasi voittaa osallistumalla arvontaan myös Instagramissa.

Settejä arvotaan 3kpl :)

Osallistuminen alkaa nyt ja päättyy 31.5 klo.21.00 

ONNEA ARVONTAAN!


Tuotteet saatu yhteistyönä Ainulta.

Äitienpäivä -ilon ja surun juhla

Aina Äitienpäivä ei olekkaan pelkkää iloa ja juhlaa. Meidän eilinen päivä meni ristiriitaisten tunteiden parissa. Olen hyvin onnellinen ja etuoikeutettu,kun saan olla kahden ihanan pojan äiti. Samalla myös surullinen,koska oma äitini lähti parivuotta sitten enkelten matkaan. Vuonna 2012 menetin myös tyttövauvani Mirellan. Aika on tehnyt surusta helpompaa,muttei se koskaan katoa.

Olen kiitollinen äidilleni,joka teki minusta vahvan jaloilla seisovan naisen,joka pystyy nauttimaan niistä elämän pienistä iloista  ja pitämään huolta lähimmäisistään.Olen äitini ansiosta saanut elämääni hyvät eväät selviytyä niistä vaikeistakin päivistä.




Olen onnellinen kahdesta terveestä pojasta,jotka oppivat joka päivä jotain uutta. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä heidän kanssaan. En edes osannut kuvitella tätä rakkauden määrää ennen kuin minusta tuli ÄITI. Enkä koskaan ennen ajatellut kuinka arvokkaita kimpaleita voisin tulla omistamaan. Nyt niitä on kaksi. <3

Eilen saatiin kutsu äitipuoleni luokse syömään. Hän oli jälleen kerran loihtinut sellaiset herkut,että oksat pois. Tarjolla oli mm. Lihapullia,uusia perunoita,sipulirenkaita,munakasrulla,paljon erilaisia salaatteja ja jälkiruoaksi jäätelöä.

Poikani oli tehnyt päiväkodissa äidille täydellisen korupuun. <3



Eilinen Äitienpäivä ei olisi ollut mitään ilman äitipuoltani.
 Kiitos suuresti kun järjestit päivästä juhlimisen arvoisen.






JOKAINEN ÄITI ON OMAN ELÄMÄNSÄ SANKARI <3





" Millä lukijoita kalastellaan?"

Oletko huomannut,että blogiasi ei paljon lueta?Tai vakituisia lukijoita on vaikea saada? Olen huomannut itsekin,että lukijani ovat vähentyneet ja samalla myös sivun katselut. Tosin kaverini tokaisi,että "Postaa useammin ja onhan tuo 75 lukijaa jo hyvä määrä." Halusin kuitenkin pohtia,sitä millä niitä lukijoita blogille oikeasti kalastellaan. Tässä tulee pieni lista siitä,mitä voit blogillesi tehdä,jos lukijoita / sivun katseluita ei tule tarpeeksi.

  Kannattaa panostaa kuvien laatuun. Selkeät ja kauniit kuvat ovat mukavaa katseltavaa. Itsekin helposti huomaan,että puhelimella otetut kuvat ovat paljon sumeampia ja huonompi kuin järjestelmä kameralla otetut.


Tietenkin lukijoihin vaikuttaa myös se, miten usein postaat. Pitkät postauksien aikavälit saattavat karkoittaa lukijoita. He saattavat luulla,ettet enään kirjoita blogia. Ainahan ei tietenkään aika riitä,mutta jos tulee pitkiä aikavälejä. Kannattaa silloin miettiä onko järkeä enään kirjoittaa blogia.

Postauksissa ja blogin ulkoasussa kannattaa antaa oman persoonan tulla selkeästi esille. Jos et löydä itsellesi sopivaa ulkoasua,voit myös ostaa niitä netistä. Esimerkiksi omani on ostettu,koska bloggerin omat ulkoasut eivät olleet juuri minun näköisiäni.

Tee blogillesi Facebook-sivut, jonka avulla saat lukijat pysymään kärryillä uusista postauksista helpommin. Sinne voit linkittää kätevästi aina uudet postaukset.Facebookin ryhmiin kannattaa linkittää blogisi postauksia, jos ne sopivat teemaan. Esimerkiksi ruokaryhmäläiset haluavat varmasti nähdä juuri sinun päivän ruokavinkit. Sama pätee myös instagramissa, joka kulkee aina mukana näppärästi puhelimellasi.



Piristä ihania ja arvokkaita lukijoitasi kivoilla arvonnoilla ja kysele firmoilta yhteistöitä. Joskus hekin antavat jotakin arvottavaa blogiisi. Jos ekalla kerralla ei yhteistyö tärppää. Älä lannistu vaan kysy sitten joltain toiselta firmalta.Joskus voi myös itse keksiä arvontoja. Se piristää lukijoita osallistumaan ja ehkä myös katsomaan aiempia postauksiasi.




Muista myös itse kommentoida toisten blogeja ja olla kiinnostunut myös muista kirjoittajista. Saattaa olla,että seuraava lukijasi on joku jolle sinä olet kommentoinut.


Kirjoittaahan voit mistä vaan,mutta tässä muutama vinkki kadonneille postausideoille.

Meidän päivä (Kerro sinun arkesi rutiineista tai jostakin erityisestä päivästä.)

Ostokset ( Mitä kivaa tarttuikaan mukaan kauppakeskus reissulla tai kirppiksellä)

Lasten vaatteet (Ota lapsesi malliksi ja kuvaa häntä niissä ihanimmissa vaatteissa. Kasvot saa aina peittoon jos ei halua niitä nettiin)

Synttärit (Etenkin lasten synttärit kiinnostavat lukijoita ja ne tarjoilut. Jaa siis vinkkisi)

Kuka blogin takana kirjoittelee (Kerro itsestäsi ja kuka perheeseesi kuuluu)

Synnytyskertomus ( Saattaa kiinnostaa ainakin kaikkia äitejä ja tulevia)

Meidän koti  (Jossa oma kädenjälkesi näkyy,ainakin sisustuksella)


Toivon mukaan tästä oli jollekkin jotakin apua!